Kuntorastitapahtuman järjestäminen

Tehtävien jaksottaminen

Vähintään kaksi viikkoa ennen varmistetaan tapahtumaan riittävä (5-8) henkilöstö, jonka kesken tehtäväjako sovitaan täsmällisesti. Ratojen ja rastireitin ratamestarit päättävät tapahtumapaikan, rastireitin maaston, parkkijärjestelyt, lähtöpaikan ja arvioivat muut järjestelyihin vaikuttavat seikat. Ratamestarit käyvät tutustumassa maastoon ja hahmottelevat rastipisteet alustavan ratasuunnitelman mukaisesti. Karttoina käytetään ensisijaisesti tulostekarttoja, ks. ratasuunnitteluohje. Kuntorastikalenterista näet ratasuunnitelmien viimeisen toimituspäivän. Rastireittikartan voi käydä kopioimassa esimerkiksi PasiCopyssa. Huom! Rastireittinauhaa on yhteensä vain noin kilometrin verran (2 kelaa)!

Viimeistään tapahtumaviikon maanantaina jätetään Jämsän Seutu - lehdelle ennakko, josta selviää ainakin lähtöpaikka ja opastus sinne. Ennakko voi sisältää lisätietoa maastosta, radoista ja paikoituksesta. Karttapaikkalinkki paikoitus- tai lähtöpaikasta tulee lähettää osoitteeseen kuntosuunnistus(at)jrv.fi.

Vie edellisenä päivänä rastit ja leimasimet maastoon (tapahtumapäivänä asutuksen lähelle ja ulkoilualueille). Kirjaa listoihin lainaamiesi leimasimien koodit. Kiinnitä leimasin lipun viereen roikkumaan narusta, ei irralleen maata vasten. Varmista, että valmiin kartan rastipiste vastaa ratasuunnitelmaasi. PC:n akku, MTR-lämpökirjoitin (varmista, että paperia on) ja BT-lähetin kannattaa laittaa lataukseen myös tapahtumaa edeltävänä päivänä. Huom! PC:n akku riittää täytenä hyvin iltarastien pitämiseen, eli ulkoista virtalähdettä ei tarvita!

Laita opasteet paikoilleen tapahtumapäivänä ja hae peräkärry, mikäli katsot tarvitsevasi sen. Käytössä on ratakohtaiset kartat, joihin radat on valmiiksi painettu. PC:n EResults Lite ohjelmaan koodataan ratatiedot. Tapahtumapaikalla valmistellaan karttojen myyntipiste, lähtö, maalialue sekä rastireittijärjestelyt. Järjestelyt on oltava valmiina noin puolta tuntia ennen ilmoitettua tapahtuman alkua. Tulospalvelun-PC:n käytöstä on erillinen tulospalveluohje. Tulokset lähetetään tapahtumapaikalta osoitteeseen yllapito(at)jrv.fi. Mikäli sinulla on oikeudet tulosten käsittelyyn, ks. ohje. Lähetyksen voi tehdä edelleen myös perinteisesti, siirtämällä ne muistitikulla omalle koneelle.

Tapahtuman jälkeen hae leimasimet ja liput asutuksen läheltä ja ulkoilualueilta jo samana iltana pois, sekä mahdollisimman pian muualtakin. Palauta kaikki leimasimet varastolle kukin omaan naulaansa. Järjestäjä on vastuussa kaikista lainaamistaan leimasimista. Tilitä eriteltyinä karttamaksut (+emit-vuokrat) ja rastipassi/sarjalippumyynnit Längelmäen Säästöpankkiin, JRV tilinumerolle 451120-237214. Viestiosaan merkintä JS-rastit ja päivämäärä.

Yleisjärjestelyistä

Rastipasseja (alkukaudesta), sarjalippuja ja yksittäisiä karttoja on myytävänä kuntorastitapahtumissa. Rastipassilla kävijät ruksitaan (X) rastipassilistaan joka kerta. Yritys- tai järjestösopimuksen piiriin kuuluvat kirjataan kävijäkansioon. Pelkkä rastipassilistan ruksi ei riitä. Jos kansiosta löytyy sopimussivu, niin siihen tehdään kävijämerkintä! Sopimukseen voi kuulua myös omavastuu. Emit-vuokraus tapahtuu kirjaamalla Emitin numero ja vuokraajan nimi. Palautettaessa toimitsija kuittaa emitin palautetuksi Emit-lainausvihkoon. Järjestäjät valvovat metsään lähteneitä suunnistajia eWETS-järjestelmällä.

Rastireitille lähteville toimitsija antaa kartan lähdössä ja opastaa reitin. Rastireitin tuloslista järjestetään aakkosjärjestykseen. Pillimehu tarjotaan kaikille alle 14-vuotiaille suunnistajille radasta riippumatta. Laita ilmoitus osoitteella kuntosuunnistus(at)jrv.fi, kun pillimehuvarasto on huvennut hälytysrajan alle (< 50 purkkia). Pillimehuja voi käydä ostamassa myös itse, jolloin kustannukset voi laskuttaa seuralta. Rastireittiä purettaessa kelaa merkintänauha tiukasti kelalle siten, että löysiä kohtia ei pääse syntymään.

Tapahtuman järjestäjät huolehtivat, ettei tapahtumapaikalle eikä parkkialueelle jää yhtään roskia, kuten mehupurkkeja yms. Mahdollisissa vakavammissa loukkaantumis- tai sairaskohtaustapauksissa on ensisijaisesti hälytettävä ambulanssi. Potilaan saattamiseksi mahdollisimman nopeasti hoitoon on vihreässä arkussa aina 1:50 000 aluekartta. Tämän avulla on helpompi hahmottaa alueen tiestö ja näin ohjata apua oikeaan paikkaan

SSL: Järjestä kuntosuunnistus

 

Powered By Drupal