Ratametsurin lausunto:

Mini-Hervoton.

Yhdeksän rastia ja 8.05 kilometriä suhteellisen monipuolista suunnistusta. Lyhin rastiväli maastossa näyttää olevan 150 metriä ja pisin taitaa olla 2,5km paikkeilla. Miniradallakin ideana on ollut se, että tarjotaan hieman juoksukilpailunkin makua alkuosalla. Eli reitinvalinnat ovat parilla välillä aika olemattomia, mutta alustana on tarjolla niin vauhdikasta baanaa, että vain vapaapudotuksessa ja pose-juoksutekniikalla voidaan päästä kovempaa.

Rata tarjoilee maaston herkkupaloja niiltä osin, kuin rata sinne yltää. Suunnistustehtävät ovat pääosin ”B-tasoa”, joka tarkoittaa sitä, että rasteille pääsee selvien linjamaisten kohteiden avulla. Radan puolivälin jälkeen on tarjolla kuitenkin kaksi rastia, joilla pitää myös käyräsuunnistus olla hanskassa. Eli pitää ymmärtää mitä korkeuskäyrillä yritetään kuvata. Käytännössä rastit ovat äärimmäisen yksinkertaisia, jos vain jaloissa on tuntoa sen verran, että huomaa millainen muoto jalkojen alla on.

Kartta on 1:11500.

Maasto on kauttaaltaan keskisuomalaiseksi hyväkulkuista, mutta näkyvyys tippuu muutamilla rinnealueilla varsin heikoksi.

 

Aika-Hervoton

13 rastia ja 13.08 kilometriä. Tämä rata tarjoaa laajan kiertokäynnin erääseen MM-katsastusmaastoon parin vuoden takaa. Suunnittelussa yritin tarjota Mikkeli-Jukolan fiiliksiä, sillä maastohan on hämmästyttävän samankaltainen. Toki tämä on huomattavasti parempi. Mielenkiinnolla odotan millaisia reittejä tätä rataa kiertävät käyttävät, sillä parilla välillä voi olla, että rastiväliviivan seuraaminen ei ole se nopein reitti. Radalle osallistuu vielä sen verran suuri joukko, että tunnelmaa riittää varmasti maaston puolellekin. Parin pitkähkön rastivälin ohella radalla on jonkun verran tulisia suunnistustehtäviä hieman lyhyempien välien muodossa. Kartan vaihdon jälkeen käynnistyvä loppulenkki tarjoaa lopussa tossupomojen ohella taitopäälliköille mahdollisuudet irtiottoihin, sillä kohtuullisen kumpuilevan maaston ohella myös suunnistus saisi olla toiseksi viimeiselle rastille asti edes löyhässä otteessa.

Maasto on kauttaaltaan keskisuomalaiseksi hyväkulkuista, joskin huonot reitinvalinnat voivat viedä huonompipohjaisille metsänhoidollisille alueille. Näkyvyys vaihtelee erittäin suuresti. Muutamalta paikalta näkyvyys on noin 15-20 kilometrin luokkaa kirkkaalla säällä.

Kartat ovat 1:11500 ja 1:10000.

 

Tosi-Hervoton

26 rastia ja 19.63 kilometriä. Järkyttävän suuri rastimäärä selittyy osin sillä, että karttojen vaihtoihin tuli laitettua rastit ihan vain siksi, että homma olisi vähän selkeämpää. Edellisten ratojen oltua lähempänä perinteistä maastossa suunnistusta, tarjoaa Tosi-Hervoton myös kulttuurielämyksiä, niin muistomerkkien, luonnonhistoriallisten kohteiden kuin jämsän alkuperäisasutuksen osalta. Ensimmäisen kilometrin aikana otetaan heti ensimmäiset hikipisarat ulos ropasta, jonka jälkeen voi heitellä pullanmuruja sorsille, heipata alastomia kivettyneitä ihmisiä ja rallatella maantienlaitaa 3 min/km vauhdilla sellaiset 10 minuuttia. Tai miten vain fiilistä riittää.

Kartat: 1:10000, 1:5000, ~1:22000 (karkea arvio..), 1:6000, 1:10000-15000 (en muista juuri nyt..), 1:11500. Eli aika luettavia läpysköjä ovat kaikki.

 

No tärkeintä kaiken säksättelyn päälle on kuitenkin äärimmäisen Hervoton meininki. Itse osallistuisin mielelläni tähän kisaan, mutta suotakoon tämä nautiskelu tällä kertaa muille. Nauttikaa siis syksyisestä suunnistuksesta sen aikaa, mitä rata kestää ja sitten voikin mennä uimaan Särkijärveen ja ottaa saunat päälle. Voimia!

 

 


 

JRV:N KANSSA YHTEISTYÖSSÄ:

 


 


 

 


JÄMSÄ

Powered By Drupal