Tulokset ilman hyvityksiä, linkistä >>>

Lähtö tapahtui noin klo 10:02, joten todelliset ajat ovat hiukan pienepiä kuin tuloksissa. Tasoituksiin, lopputuloksiin tai pisteisiin tuo heitto ei  sitten vaikuta.

Ratamestari oli tehnyt hyvän radan, jossa reitinvalintoja tosiaan tarjoiltiin lumihangen kautta tai tietä pitkin. Vaikka kritiikkiäkin puski entiseltä liitonmieheltä, mutta siinä monesti auttaa, kun jaksaa ulkoiluttaa riittävästi lenkkareitaan. Matka taittuu mukavammin ja hoksottimetkin pelaa paremmin. Särkijärven alue toimii hyvänä korttelina ja mäkeäkin matkalla piisasi. Osa kisailijoista otti suoria reitinvalintoja mäkialueiden läpi ja välillä lumihanki pisti puuskuttamaan oikein kunnolla. 

Lopulliset tulokset laskettiin hyvityksien kanssa ja parhaiten pärjäsi Kimmo, joka nappasi kauden toisen voiton. Juho oli selvästi porukan nopein ja jätti Tuukkaa juoksuajassa yli 3 min mutta hyvityksien jälkeen 20 sekunnin tappio kuitenkin kirjattiin Kimmoon. Kolmannesta sijasta eteenpäin olikin tasaisempaa ja sijoja ratkottiin sekunttitaisteluissa. Joonas oli kolmas ja Olli otti oman valinnan ja nitisti Tuomaksen sekunnilla nelos ja vitossija taistelussa. 

Seuraava korttelicup juostaan jo viikon päästä la 17.2. Jämsässä Vitikkalan ja Paunun alueella.

Korttelikunkku 4,8 km

Sija Nimi Sarja Aika Hyvitys Loppuaika Ero
1 Kimmo Rauhamäki H65 0.42.25 0.09.36 0.32.49 0.00.00
2 Juho Ylinen H21 0.33.09 0.00.00 0.33.09 0.00.20
3 Joonas Nurminen H40 0.38.43 0.03.36 0.35.07 0.02.18
4 Olli Lahtomäki H40 0.39.27 0.03.36 0.35.51 0.03.02
5 Tuomas Hjelt H45 0.40.16 0.04.24 0.35.52 0.03.03
6 Nina Mäki D45 0:43:59 0:08:00 0.35.59 0.03.10
7 Tuukka Jurvakainen H21 0.36.31 0.00.00 0.36.31 0.03.42
8 Matti Ilmonen H50 0.42.24 0.05.36 0.36.48 0.03.59
9 Jorma Jussila H50 0.42.38 0.05.36 0.37.02 0.04.13
10 Mia Taini D35 0:42:25 0:05:12 0.37.13 0.04.24
11 Petteri Koskinen H40 0.41.03 0.03.36 0.37.27 0.04.38
12 Kati Korhonen D35 0:44:14 0:05:12 0.39.02 0.06.13
13 Aleksi Ilmonen H21 0.41.12 0.00.00 0.41.12 0.08.23
14 Mari Lainkari D40 0.47.52 0.06.00 0.41.52 0.09.03
15 Risto Uuttu H55 0.50.29 0.07.12 0.43.17 0.10.28
16 Pekka Kuusipohja H60 0.53.16 0.08.48 0.44.28 0.11.39
17 Nelli Uusitalo D14 0.57.14 0.11.12 0.46.02 0.13.13
18 Jimi Ansio H21 0.46.14 0.00.00 0.46.14 0.13.25
19 Matti Valta H70 1:03:17 0:15:12 0.48.05 0.15.16
20 Juha Taini H35 0.53.36 0.02.48 0.50.48 0.17.59
21 Helena Jokinen D40 0.57.24 0.06.00 0.51.24 0.18.35
22 Elsa Laitinen D18 0.57.11 0.04.48 0.52.23 0.19.34
23 Harri Korhonen H65 1.04.30 0.09.36 0.54.54 0.22.05
24 Reino Myllyharju H65 1:05:05 0:09:36 0.55.29 0.22.40
25 Kaisu Piirto D60 1:13:25 0:15:12 0.58.13 0.25.24
26 Jukka Isoranta H60 1.07.03 0.08.48 0.58.15 0.25.26
27 Seppo Kaarnijärvi H70 1.13.30 0.15.12 0.58.18 0.25.29
28 Aada Kerkkonen       Ilman aikaa  
28 Maarit Kerkkonen       Ilman aikaa  

 

 


 

JRV:N KANSSA YHTEISTYÖSSÄ:

 

 

 


JÄMSÄ

 

Powered By Drupal