Kutsu Ohjeet Ratamestarin mietteet lähtöajat ja tulokset
Tänä vuonna on Elokansallisessa tarjolla kilpailukeskukseksi laakea metsäinen kumpare, autot saataneen parkkeerattua asfaltille, josta lyhyt kävelymatka kilpailukeskukseen.
Radat ovat aikuisten sarjoissa haasteelliset, hyvänä harjoituksena seuraavan viikonlopun SM keskimatkalle. Nuoremmille radat ovat kulkukelpoisuudeltaan ja suunnistustehtäviltään kullekin sarjalle sopivat.
Maasto käsittää viimesyksynä kilpailijoilta suurta kiitosta saaneen osan lisäksi paljon uusia ratamestarin löytöjä, jotka ovat tasoltaan samaa luokkaa.
Vaikka ystäväni majava on ahkeroinut omissa töissään, olen prikat maastoon viedessäni saanut liikkua kaikkialla kuivin tossuin.
Tänä vuonna Elokansallisessa riittää suunnistustehtäviä koko matkan K-pisteeltä aina viimeiselle rastille asti. Maastossa menetettyä aikaa ei pysty paljoa korjaamaan loppuviitoituksella, jonka pituus on n. 50 metriä.
Nyt on tarjolla loistava tilaisuus viritellä keskimatkan SM kuntoa huippumaastossa ja hyvillä radoilla.
Ratamestari