Puolustusvoimat ja Kaukametsäläiset ovat allekirjoittaneet yhteistyönsä puitesopimuksen jatkon vuosille 2013 - 2015. Sopimukseen liittyy myös kahden lisävuoden optio. Puolustusvoimat on Jukolan viestin päätukija. Ensimmäinen sopimus solmittiin vuonna 2003.
Puolustusvoimat lainaa Jukolaan mm. telttoja, muonitus- ja tietoliikennekalustoa, tekee yhteyksiä yms. Vastineeksi se saa mm. neljänkymmenen joukkueen osallistumisen veloituksetta viesteihin, tilaisuuden kutsua kutsuvieraita, erilaista näkyvyyttä jne. Jukola on Puolustusvoimille hyvä tilaisuus esitellä toimintaansa nuorille liikunnallisille miehille ja naisille mahdollisena työpaikkana. Rahaa ei liiku kumpaankaan suuntaan, vaan vastikkeet on mitoitettu saman arvoisiksi.
Puitesopimuksen allekirjoittivat henkilöstöpäällikkö, kontra-amiraali Antero Karumaa ja liikuntapäällikkö, evl Matti Santtila Puolustusvoimista sekä puheenjohtaja Reimo Uljas ja sihteeri Matti J. Koski Kaukametsäläisistä.
 
Amiraali Karumaa sanoi sopimuksesta: ""Suunnistus on taito, jolla on käyttöä puolustusvoimissa. Siinä mielessä tämä on myös isänmaallista yhteistyötä. Laji sopii myös kaikenikäisille ja saa vanhatkin liikkumaan. Koska kuntosuunnistustoiminta on laajaa, sillä on kansanterveydellistäkin merkitystä."
 
Reimo Uljas taas sanoi: "Sopimus on hyvin tärkeä sekä yksittäisille järjestäjille että Jukolan julkikuvalle yleisestikin. Ilman Puolustusvoimien tukea Jukola ei voisi kunnolla käyttää tekniikoita, jotka ovat mahdollistaneet sen, että Jukolan viestit ovat online-leimauksineen, GPS-seurantoineen ja useine maaston kameroineen muuttuneet entisistä, tuntemattomista, metsien kätköissä tehtävistä suorituksista kisapaikalla screeneiltä ja kotikatsomoissa tv:stä seurattaviksi, jopa hyvin mielenkiintoisiksi. Lajin perusarvoista kuitenkaan tinkimättä. Jukola tarjoaa Puolustusvoimille myös hyvän harjoitustilaisuuden, jossa niin sen kuin Jukolankin maineen kannalta on onnistuttava. Yhteistyömme on ollut erinomaista ja uskon, että se on hyödydyttänyt kumpaakin osapuolta."
 
"Otamme tyytyväisyydellä vastaan tiedon tämän puitesopimuksen syntymisestä. Jukolan ja Venlojen viestin päätukijan Puolustusvoimien mittava panos järjestelyissä on tapahtuman laajuus ja julkisuus huomioon ottaen ehdoton edellytys sille, että järjestäjä pystyy pitkäjänteisesti suunnittemaan ja toteuttamaan kilpailun laadukkaasti ja Jukolan vuosikymmeniä kestäneitä perinteitä vaalien", sanoo Jämsä-Jukola 2013:n kilpailun johtaja Jaakko Lajunen.
 
Seuraavat Jukokan viestit järjestäjät:
2012 Vantaa
2013 Jämsä
2014 Kuopio
2015 Paimio
2016 Lappeenranta
2017 Joensuu
 
 
Lisätietoja
 
Kaukametsäläiset ry, Reimo Uljas 0400 787 223
Jämsä-Jukola 2013, kilpailun johtaja Jaakko Lajunen 044 76 2013 1
 
www.jukola.com
www.jukola.com/2013
www.jrv.fi

 

Powered By Drupal