HUOPATOSSURASTIT 8.-9.3.2008
VALVOJAN LAUSUNTO
Monta teistä kiinnostaa ainakin yksi asia. Eli....maastossa on riittävästi lunta.
Päätös kilpailujen pitämisestä tehtiin lopullisesti kaksi viikkoa sitten. Silloin supistettiin pois alueita ja uria, joilla lumimäärä oli riittämätön. Samalla myös suunnitellut radat menivät uusiksi. Tämä kilpailualueen supistuspäätös ja viime päivien suotuisat kelit sallivat sen että viikonloput kisat saadaan suunnistaa urilla, joilla on hommaan tarvittava määrä lunta.
Kolikolla on tietenkin toinenkin puoli. Supistunut kilpailualue ei tee kaikissa tapauksissa hyvää radoille. Uusitut radat eivät varsinkaan pisimpien ratojen osalta ole vaikeusasteeltaan sellaisia kuin olivat alkuperäisissä suunnitteluissa.
Urat ovat kovia, sukset eivätkä sauvat uppoa syvälle. Myös hangenkantoa löytyy urien sivuilta avoimilla alueilla. Siksi oikoja tulee ja jälkipään lähtijät saavat olla tarkkoina alkuperäisten urien kohdista.
Metsäisillä alueilla oikomisessa on suuria riskejä. Lunta ei ole paljoa, maastopohja ei ole kangasta vaan sisältää monenmoisia yllätyksiä, on tuulenkaatoja, myös puuston tiheys vaihtelee paljon pienellä matkalla, samoin nopeat 5m korkeusvaihtelut tällä lumimäärällä vievät oijoilta edut pois.
Metsäisillä kohdilla saa olla myös tarkkoina risteyksien havaitsemisessa, koska urat ovat vain moottorikelkan tasoittamia jälkiä, ne eivät "uppoa" lumihankeen.
Urat ovat paikoin kuoppaisia, mutkaisia, mutta vauhtia kyllä pystyy hyvin pitämään, joka siihen kykenee. Itse pidin ongelmana tuon vauhdin pois saamista. Kapeilla kovilla urilla, joiden ulkopuolella lumi puuttuu tai on kovaa, ei oikein aina tiedä millä taktiikalla pitää vauhdin sellaisena että vanhan luut pysyvät ehjinä. Pienikin mäki tuntui suuremmalta kuin oli. Mutta kun maltti on mukana, homman pitäisi hoitua.
Pitemmillä radoilla Kaipolanvuoressa karttaan on merkattu pisteurina joitain ihmisten kävelemiä polkuja. Eli kyseessä on noin 20cm levyinen tampattu ura, joka kiemurtelee metrinkin matkalla paikoitellen, joten urat ovat oikeasti hitaita. Myös kivien kohtaaminen näillä kävelypoluilla on todennäköisempää. Ajetuilla urilla kivet eivät suuremmin haittaa.
Ei muuta kuin lintupönttö rinnuksiin ja menoks.
Kari Hytönen PetPe
Valvoja
KARTTANÄYTTEITÄ
RATAPITUUDET
LAUANTAI: km suoraan km uraa rasteja H21A 5,29 7,4 14 H35 H20 4,41 6,2 12 D21A H40 4,32 6,0 13 H45 H21B 3,97 5,6 12 H50 3,85 5,4 9 H55 H18 3,64 5,1 9 H60 D20 3,55 5,0 9 H65 H16 3,45 4,8 9 H70 D18 D35 3,22 4,5 8 H21C D16 D40 3,16 4,4 8 D45 D50 2,81 3,9 8 D55 D60 2,7 3,8 7 D65 H14 2,61 3,7 7 H75 H80 D70 D75 2,3 3,2 8 D21C D14 2,59 3,6 7 H12 D12 2,19 3,1 5 Huom! Kuntosarjat vain sunnuntaina. SUNNUNTAI: km suoraan km uraa rasteja H21A 10,77 15,1 18 H35 H20 8,51 11,9 16 D21A H40 8,05 11,3 15 H45 H21B 6,9 9,7 15 H50 6,56 9,2 14 H55 H18 6,2 8,7 15 H60 D20 6,17 8,6 13 H65 H16 5,62 7,9 13 H70 D18 D35 5,43 7,6 13 H21C D16 D40 5,4 7,6 12 D45 D50 4,9 6,9 11 D55 D60 4,38 6,1 10 D65 H14 3,97 5,6 10 H75 H80 D70 D75 3,42 4,8 10 D21C D14 3,28 4,6 10 H12 D12 2,91 4,1 8 Kunto A 4,9 6,9 11 Kunto B 3,3 4,6 10