Niinhän siinä sitten kävi, että Suomen tunturit kävivät liian pieniksi ja poikain oli lähdettävä etsimään sitä kuuluisaa penkkaa länsinaapurin puolelta. Koska nimi on enne ja Ruotsissa on tänä vuonna tavattu ennätyksellisen paljon hyttysiä, päätti Nimetön johtoporras lähettää matkaan Daalenin veljekset. Pojathan eivät tunnetusti tällaisista reissuista kieltäydy, ja lähtivätkin hymyssä suin kohti esi-isiensä asuinseutua Tänndalenia vai mikä daaleni se nyt olikaan.
Valmistautuminen reissuun sujui pojilta tavalliseen tapaan. Suunnitelmat tehtiin ajoissa ja tarkkaan, toteutus oli mitä oli, jos sitä oli. Turun satamassa pekuloidessaan pojat totesivat kaikesta huolimatta tilanteen olevan hyvä: Ran oli reenannut itsensä hapoille ja Jeer ei ollut kyennyt reenaamaan, koska oli hapoilla. “Taitopuoli on meijän heikko kohta, mut on meil silti tsäänssit”, totesivat pojat taktiikkapalaveria laivalla pitäessään.
Parin fikapaussin, paikallisten kebabbien maistelun ja markkinatanssien jälkeen automatka Ruotsin läpi oli ohi ja veljekset pääsivät ihastelemaan aitoa ruotsalaista tunturiseutua. Iltalenkkiä tehdessään pojat vielä naureskelivat tulevalle koitokselle ja yrittivät samalla frisbeenheiton maailmanennätystä onnistuen melkein hukkaamaan pelivälineen ja houkuttelemaan paikallisen tunturisuden mukaan leikkeihinsä.
ennen ensimmäistä starttia pojat jaksoivat vielä hymyillä
Ensimmäisen kisapäivän lähdössä Jeer ja Ran jaksoivat edelleen hymyillä ja totesivat olevansa tikissä. Lähtölaukauksen jälkeen pojat vihdoin tajusivat, mihin olivat lähteneet ja hymy hyytyi. Edessä oli reilu 26km tunturikoivikon ja avotunturin sekoitusta laadukkaalla ruotsalaistyylisellä kartalla. Heti ykkösellä jokaisen parin ottaessa pientä varmistuskaarrosta kisan luonne kävi selväksi. “Juokseehan ne aika kovaa, mut ei ne näköjää osaa suunnistaa”, pekuloi Jeer puuskutuksensa ohessa. “Ei nii, mut ei osata mekään”, heitti Ran takaisin. Alun hässäkän jälkeen poikien matka jatkui lennokkaan päkiäaskeleen ja viisastelun merkeissä muita pareja silmällä pitäen. Varsinkin ruotsalais-tsekkiläinen hiihtäjäpari Martin Larsson- Martin Koukal piti Nimettömän pojille seuraa pummatessaan ja Koukalin valitellessa huonoa pitoa, vai luistoko se oli. “Ei se oo maailmanmestarillakaan aina helppoo”, miettivät Jeer ja Ran Koukalin huutaessa vitosrastilla parilleen otsikonkin esiintuoman lausahduksen..
Kisan puolenvälin tienoilla rata palasi lähtöpaikan tuntumaan ja oikeat penkat alkoivat. Samalla alkoi poikien alamäki pummauksen merkeissä. Liekö happo noussut päähän asti, kun muutamalla peräkkäisellä välillä koukkua tuli puolisen tuntia. “Ei siin muuten mitään, mut se sata metrii ylimääräst penkkaa otti vähän päähän”, totesi Ran. Tuhannen metrin tienoille noustuaan alkoi suunnistus taas sujumaan, mutta tilalle ilmeni uusia ongelmia porotokkien ja rasitusvammojen myötä. Jäljellä oli kuitenkin enää pari väliä ja veljekset sinnittelivät maaliin Jeerin suunnistaessa ja Ranin nilkuttaessa vain 46minuuttia kärjen jälkeen vietettyän radalla reilun 4 tuntia. Hyvin nöyriltä näyttivät veljekset maatessaan ruohikolla ja valittaessaan tuskaansa. Mökilleen selvittyään pojat päättivät kuitenkin yrittää seuraavaakin starttia, vaikka maaliin asti selviäminen tuntuikin epätoivoiselta ellei mahdottomalta.
loppukiri vai mikä se oli
Toisen kisapäivän matka oli taas reilu 26km, mutta nousua oli vain naurettava 330m. Siitä innostuneina veljekset uskoivat selviävänsä myös toisen etapin maaliin, tai ainakin uskottelivat itselleen asian olevan niin. Kartan käteen saatuaan Jeer alkoi mittailla ykkösväliä, joka näytti pitkältä kuin nälkävuosikymmen. 55 minuutin kuluttua pojat löysivät itsenä reilun 7 kilometrin päässä sijainneelta ykkösrastilta. Toisen päivän rata oli lähinnä tasaista avotunturia avosoineen, järvineen ja jokineen. Varsinkin joet olivat poikien mieleen, sillä niissä kerkesi antamaan pikaista kylmähoitoa hajoamispisteessä oleville polville. Pienestä noususummasta huolimatta toisena kisapäivänä käväistiin lähes sata metriä ensimmäistä päivää korkeammalla. Radan puolenvälin paikkeilla olleen tonnin ylityksen jälkeen Jeer alkoi kaivata lisähappea hapokkaisiin reisiinsä. Hyvin hiljainen oli veljeksistä nuorempi seuraavien kilometrien ajan ja pikkuhiljaa Rankin alkoi ymmärtää, ettei kaverilla ollut enää ihan kaikki porot tokassa. Viitisen kilometriä ennen maalia pienehkön vastatuulenvireen hönkiessä Jeerin oli pakko tunnustaa ensimmäisen välikuoleman olevan totta. Ennenkin avotuntureilla välikuolemia kokenut Jeer ei kuitenkaan antanut periksi ja Ranin viisastelun avulla pojat selvisivät jälleen maaliin asti ajassa 3:43 . Myös toisen päivän maalissa poikien ilmeet olivat vakavahkot ja varsinkin tumma Jeer tunsi epätoivon olevan valtava. Illan aikana veljekset kuitenkin piristyivät ja olivat taas valmiit ottamaan uuden haasteen vastaan.
Kyl loppukirin jaksaa aina ottaa..
Kolmannen päivän startin alla pojat huomasivat sijoituksensa nousseen melkoisesti lukuisien keskeytysten myötä. Suomalaispareista Nimettömät olivat toiseksi korkeimmalla tulosluettelossa. Reilun tunnin johtavan parin jälkeen irti päässeet veljekset lähtivät jälleen intoa puhkuen kohti viimeisiä lenkkejä. Takaa-ajosta väliaikalähtöön tippuneet pojat saivat eteensä ja peräänsä muutamia muita pareja ja keskeyttäneiden porukoita ja tiedossa olikin mukavaa kisaa yksinäisten kilometrien sijaan.
Saatto siin pari penkkaa olla matkalla
Kuten pojat olivat ounastelleet, tarjosi viimeinen päivä kaikki penkat, jotka olivat jääneet huiputtamatta. 710 metriä ylämäkeä oli jo jotain, mutta tuskin liikaa. Ensimmäisen rastin luminotkosta noustessaan veljekset tajusivat keskeyttäneistä hiihtäjistä koostuneen porukan liikahtavan melko hyvää vauhtia ja keskittyivätkin hapokkaammalta näyttäneen kokonaiskisassa poikien edellä olleen parin jahtaamiseen. Kakkosvälin puolen tunnin nousun jälkeen nämä vihreäpaidat olivatkin jo jääneet veljesten taakse, mikä sai poikien kilpailuvietin heräämään ja antoi lisää voimia, vaikka niitä ei enää ollutkaan. Myös edessä pummaavat hiihtäjäpojat antoivat Ranille ja Jeerille lisää uskoa vai toivoako se oli. “Mikäs täs on juostessa kun aurinko paistaa ja urheilu tuntuu kiinnostavalta”, pekuloivat pojat haistellessaan parhaita porojen polkuja rinnettä edetessään.
puolen tunnin penkka takana
1,5 kilometriä pitkä ja 300 metriä korkea vitosväli antoi pojille hieman uuden näkökulman suunnistukseen “Montakohan askelta täs tulee, kun jokaine askel on 15cm pitkä?” mietti Jeer hörppiessään vettä tunturipurosta.. Huipulla 1260 metrin korkeudessa maisemia katsellessaan pojat totesivat penkan olleen yllättävän helppo ja näköalojen ihan ok.
Sellane penkka
Viimeisten välien suossa tarpoessaan Ran alkoi valitella tummuuttaan ja Jeer soiroja polviaan. “Ei voi enää pysähtyä ku sit ei pääsis liikkeelle”, pekuloi Ran samalla kun Jeer kirosi polvikipujaan. Viimeisiä metrejä juostessaan pojat eivät enää jaksaneet ajatella mitään, kunhan vain juoksivat. Ja maaliin asti selvisivätkin 79 kilometrin ja reilun 11 tunnin taipaleen jälkeen saavuttaen viidennen sijan kokonaiskilpailussa. “Iha hyvä suoritus näin ekaks kerraks”, oli poikien kommentti kisastaan.
Käytiin sit iltalenkiks viel hakee yks pikkupenkka
Viimeisimmät kommentit