Toistaiseksi nimetön

Edesmenneen viikonlopun aikana säntäiltiin joukolla pitkin Jämsän ja Jämsänkosken alueita. Ohessa myös suoritimme lähes mystisiä rituaaliasentoja rokkijumpan tahdittamana. Osa ei näihin asentoihin taipunut tai kyennyt, mutta ehkä vielä joskus, jos sittenkään.

Perjantaina teemana oli verryttely yökorttelisuunnistuksen muodossa ja siihen päälle edellämainittu rokkijumppa sekä rullakepab. Kebappirulla oli tuhtia tavaraa, mutta niin oli luonnollisesti jumppakin.

Lauantain fyysistä harjoittelua koskeva epistola luettiin Himos-Areenan pihalla. Vaikkei yksikään ainakaan tunnustanut viettäneensä yötä Areenan melskeissä, oli jo ensimmäisessä vajaan kymmenen minuutin mittaisessa ja toiselle sadalle nousumetrille yltäneessä penkassa hiljaisia suunnistelijoita.

Reilulla kädellä lisätyn tunnin, usean sadan nousumetrin, 14 kuljetun kilometrin ja yhden jos toisenkin keskeytyksen jälkeen riistäytyi selkeään maalikamerattakin tulkittavaan voittoon männynjuurta merkkaamaan Koirrra Sompi. Viimeisen välin reitinvalinnan ryssinyt Jerkku Ahonen oli toinen ja vajaata kahta minuuttia myöhemmin maalimännylle könysi Sälle Rantala, joka tummui Pohjois-Himoksen hissikuilulla.

- Ei mua ole voittanut täällä vielä kukaan, tokaisi Sompi kisan päätteeksi.

Neljäntenä jälleen muutamia minuutteja lisää jääneenä syöksyi maaliin Kärkkäisen Masa. Hieman puhallellen uudehko tuttavuus näissä reeneissä totesi, ei se nyt niin kauhean kova ollut ja kyseli jo koska vedetään seuraavat penkat.

Heikommilla hangilla tässä harjoituksessa kulkivat kohtuullisen monet kasvot, mutta ehkä vielä joku päivä kaikki saavuttavat maaliviivat.

- Kyllähän se niin on, että jos kaikki tulevat vielä joskus himospenkkaleirillä koko radan hyväksyttävästi täysillä loppuun asti juosten läpi niin pitää vaihtaa ratamestaria. Moni lenkkeilee, luovuttaa tai keskeyttää SM-erikoispitkälläkin, eikä sielläkään syytä kannata etsiä muualta kuin peilistä. Hus reenaamaan, kommentoi jo seuraavaa Himosreeniä suunnitellut ratametsuri.

Lauantai-illalla käytettiin lihassoluja, jotka olivat vielä aamupäivästä tuoreina. Parin-kolmen minuutin pariviestisprinttivedot*6 antoi ehkä erilaista vauhdin hurmaa, kuin aamupäiväinen paikoitellen varmasti yli 20 asteen nousukulma. Sen jälkeinen joulusähly viimeisteli erilaisten nivelten löysyttämisen ja sunnuntain harjoituksen osallistujamäärän laskun.

Sunnuntain tahtimarssin lähtöpaikkana hyväksikäytettiin noin 24h aiemmin tutuksi tullutta mäenharjannetta. Tuolta laelta otettiin noin kolmen kilometrin ryteikköpuskasuoaukkotiheikkösiirtymä vuoden -92 Fin5 osakilpailun H21 AP1-radan lähtöön, josta herrat Sompi, Kärkkäinen ja Rantala suorittivat hyväksytysti äärimmäisen hienoa avokalliomaastoa halkoneen radan lävitse rennolla hölkkävauhdilla. Vauhtiin kyllä pääsivät vaikuttamaan yksi tai kaksi tiukempaa korkeuskäyrää, kohtuullinen lumihanki, leveähköt ojat ja Sompin katajanoksien keräystauko, joten mittariin ei kertynyt kuin 12 kilsaa ja 2.18h. “Ihan sopivasti”, hymyili Retku tietäen yhden 17h reeniviikon paukahtaneen jälleen tauluun.

Tervehdys rakkaat kultamussukat, viimeisimmästä onkin jo hetki vierähtänyt. Mutta ei huolta, Kolumbiassa minua on pidetty varsin hyvänä… Täällä, ah, niin lumisessa Suomessa onkin maisemat muuttuneet sitten viime näkemän. Eniten säikähdin toissailtana, kun näin Harri Härmän koikkelehtimassa keltamustissaan ympäri Lempäälän Siwan käytäviä. Siihen vielä päälle näin vielä Mian ja Merjan ampiaisasussa niin kyllä kulkivat kylmät väreet ruskettunutta selkääni pitkin. Mitä ihmettä JRV:lle on tapahtunut poissaollessani!?

Uuteen Koirankoppiin päästyäni hengähdin syvään sillä kultaisin kehyksin varustetut miesten ryhmän kuvat olivat tallella. Vain yksi oli päässyt tippumaan seinältä, se oli se pieni puppeli nimeltä Agnus. Eikun Magnus. Agnus on se ihana rokkipoika, joka tulee ensi kesänä luokseni samalla, kun heittää orkesterinsa AC/DC:n kanssa keikan Helsingissä.

Toimistolla huomasin, että en ollutkaan ainoa paikalla, sillä kahvipannu kävi ylikuumana. Ilmassa leijaili tuoreen pullan tuoksu ja kukas muu kuin Sälle-kultsi sieltä kopin nurkasta löytyi sprinttikarttaa piirtämästä.

Kiihkeä jälleennäkemisemme päätyi osittain myös nauhalle:

Sirpa-Antero: Mitäs sinulle on poika pieni oikein käynyt?

Sälle: Mitäää? (Pyörittelee päätään ihmeissään)

S-A: No ihan kuin olisit ottanut hieman elintasovyötäröä?

S: Niin juu, kyllähän se tiedetään, että näissä valmennuskuvioissa kertyy tuota makkaraa ja juustoa leivän päälle, kuten Harri sen joskus muotoili.

S-A: Siis mitä, eikö se Pohjanmaan takatukkatrikoomies olekaan enää täällä?

S: Me kyllästyttiin vähän sen metodeihin, niihin ruuvipenkkeihin ja Dr. Phil visiitteihin, että heitettiin se A-maajoukkueen vaivoiks ja lisäks tamperelaisten keskelle. Täällä on nyt aika lailla uudet tuulet puhallellu ja onhan se näkyny noissa Jukolatuloksissa, kun on jo kaks kertaa juostu 40 joukkoon.

S-A: Oi kuinka hienoa, hyvä, että uskalsitte ottaa siitä viimeisestä neuvostani vaarin, että hankkiutukaa siitä Kyylästä eroon.

S: Jees, on tässä nyt ihan mukavasti pompittu sen jälkeen. Leirit pyörii ja Pummi käy säännöllisesti telakalla niin siitä saa hyvää juttuseuraa sullekin, kun nyt pääsit takaisin tänne.

S-A: Hei sehän on mahtavaa, että jotkut asiat eivät muutu! Minkäslaisella sapluunalla olette nyt maalailleet ja menossa kohti ensi vuotta?

S: No meillä on paketti aika lailla kasassa. Lyhyesti se on tällainen: Jokainen vastaa harjoittelustaan itse ja harjoittelee niin hyvin kuin mahdollista. Runkoporukka on kohti kesää täysin ennallaan, kunnossa (paitsi tietysti pummi jossain määrin)  ja voi sanoa, että suurin osa varmasti pysyy tasollaan ja osa kehittyykin roimasti. Ryhmään nostetaan täksi kaudeksi herrat TexMex ja jUho, jotta saadaan heillekin hieman lisää henkeä.

S-A: Ai että, odotan innolla näiden nuorten kollien tapaamista! Mitenkäs kisakalenteri?

S: Aika tiukaltahan se näyttää. Hyvinkin varhaiseen ja Etelä-Ruotsissa käytävään Tiomilaan mennään yhdellä joukkueella hakemaan tuntumaa kovavauhtiseen viestiin, jotta Jukolan juoksupätkillä ollaan valmiita vastaamaan kenelle tahansa. Toki Tiomila on tärkeä kilpailu myös meidän hieman vanhemman kaartin motivaation ja kunnon nostamiseksi. Henkeähän siitä reissusta kerätään taas rajattomasti. Lisäksi tietysti leirejä heitetään keväällä parit sulalla Suomessa ja osa porukasta käy vielä bonuksena hakemassa hieman vauhtia Andalucialaisesta kangasmaastosta maaliskuun alkajaisiksi.

S-A: Kyllä tuossa taas on talvipäivien ratoksi sulateltavaa, kun varailen teille majoitusta hiihtoleireille Remun keittiöstä. No onko tulevanakin viikonloppuna jotain ohjelmaa, että näkisin rakkaita poikia?

S: Joo, perjantaina vähän verrytellään ja sitten mie pidän seuravalmentajan ominaisuudessa sellaisen mukavan ruotsalaisen jumpan. Meillä tosin suomessa se tehdään vähän paremman musiikin tahdissa. Lauantaina sitten kiivetään iloista rinnettä ylös alas ja voisit oikeastaan tulla pitämään piknikkiä Länsi-Himoksen huipulle siinä 10-11 aikoihin. Ainakin Ossi lupaili jo tulla halaamaan sua, kun on riittävän märkänä. Ja Supi myös. Siinähän sitä on jo sulle hyvää aikuisviihdettä viikonlopulle.

S-A: Menen kyllä sanattomaksi tuosta Ossin näkemisestä jo nyt. Ja vielä Supi siihen lisäksi. Minun täytyykin lähteä tästä vaateostoksille saman tien. Nähdään taas Sälle!

S: Näkemisiin kultsi!

“Koska meillä on joulu”, kuului iloinen rallattelu Peurungan rinteiltä. Ihmettelevä ohikulkija katseli hämmästyneenä kylpylän ympärillä säntäileviä ruuhkatukkia. Kyseessähän vain olivat Koirrra Sompi, Retku Rantala ja Jäääger Ahonen, jotka ulkoiluttivat kavenneita poskiaan jo toista tuntia. Ilmavirta keuhkoihin oli ollut reippaanlaista, samalla kun vain reilun vuoden vanhan ilmakuvan pohjalta tehty kartaksikin tulkittava hieroglyfiteos oli sanaillut reittiä kuuden eri radan ajan. Oli mukana myös Nimettömän ryhmän uusin tulokas, Texmex Vuorenpää, jolla tosin vielä oli edessä yksi tai kaksi juoksukilometriä ennen tonttukolmikon saavuttamista. Ja Jägerhän sen sitten yhden porrassarjan erolla vei sen ensimmäisen leirikisan.

Tai itseasiassa toisen. Kausihan oli korkattu käyntiin jo marraskuussa Himoksen huipulla. Siellä voittajaksi kirjattiin Sompi ja kakkoseksi Rantala. Mielenkiinnolla odotamme kuinka tuleekaan käymään tulevana viikonloppuna, kun luvassa on seuraava penkkakilpailu, jälleen tutussa ja turvallisessa Himoksen epätasaisessa kulttuurimaastossa.

Nimettömät runnoivat 25Mannalaivalla rouvan vuonna 2008 kuviot siinä määrin kuntoon, että yrittänyttä ei ole vielä pantu. Eikun laitettu. Tulevana keväänä kirjailtaisiin Sirpa-Anteron ristipistotöiden ohessa uusia lukuja Stories of our lives -lehtiseen, jolla tosin tilkittiin jo uuden koirankoppiautotallin vuotavia ikkunankarmeja.

Kohti uutta auringonnousua ja pimeitä hetkiä vievä kumpuileva tie ei tulisi olemaan mikään erityinen. Ei se ole mikhään, saattaisi joku artisti tähän kommentoida. Retku vain totesi Jerkun säestyksellä, en tiedä stna, ja kaverukset lähtivät tekemään taas yhtä kolmetuntista Susivuorenkiertoa.

Jatkossa, jos luoja suo, kirjoittelemme täältä auringon hylkäämästä koirankopista tarinoita ja tilanteita eletystä elämästä. Suurella tunteella tai tunteettomuudella. Onhan näitä.

Aika velikultia.

Suunnistusnetin lopetettua sivutilan tarjoamisen, myös Toistaiseksi Nimetön valmennusryhmä koki tarpeelliseksi kohentaa taloudellista tilannettaan. Niinpä ryhmän toimisto vuokrattiin paikalliselle motoristijengille sihteerikkö, Sirpa-Antero, lomautettiin Kolumbiaan ennalta määräämättömäksi ajaksi. Näin talous saatiin taas kuntoon ja vuoden menestyksekkään hiljaiselon jälkeen ryhmä vuokrasi uuden, entistä ehomman autotallin juoksevien asioiden ( kuten kissojen, toim. huom.) hoitoon. Myös internet-sivujen perään on kyselty (no ainakin yksi on kysynyt, mutta sehän riittää) joten tässä ne nyt ovat. Ehkä saamme Sirpa-Anteronkin houkuteltua takaisin päiväntasaajan lämmöstä sivuja ylläpitämään.