Huoparastit 7.-8.3.2009
 

Seurainfo

Kartat | Yhteystiedot | Asiakirjapohjat | Historia

Jämsän retki-veikot (JRV) on eteläisessä Keski-Suomessa toimiva suunnistuksen erikoisseura, jonka toiminta sijoittuu pääasiassa Jämsän ja Jämsänkosken alueelle.

seuramme viiri jonka moni on varmasti nähnyt ympäri suomen kisapaikoilla

Seura on perustettu 30.10 1949, ja sen jäsenmäärä on noin 300. Seuralle on myönnetty Nuori Suomi-sinetti vuonna 1999 ja 2002 ja se on valittiin vuoden suunnistusseuraksi vuonna 2000

Seuran toiminta on vireää: kuntorasteja järjestetään talkootyönä 23-25 kertaa yhden kauden aikana. Kuntorasti käviöiden lukumäärä saattaa olla jopa 200 hlö/kerta. Kun ottaa huomioon väestöpohjan, niin sitä voi pitää merkittävänä saavutuksena. Kesän 2002 keskiarvo oli 156 hlö/kerta.
Kuntorastikauden päätyttyä alkavat yhteisharjoitukset joita on yleensä 2-3 kertaa viikossa. Myös muuta talkootoimintaa on melko runsaasti niin kesällä kuin talvellakin.

Seuran nuorisotoiminta etsii vertaistaan: Perheen pienimmille on tarjolla metsämörri toimintaa, vähän vanhemmille on oma rastiopistonsa jossa harjoitellaan mm. karttamerkkejä ja kompassinkäyttöä. Rastiopiston toimintaa on tutustunut myös SSL:n väki. Kesäisillä kuntorasteilla nuorille on tarjolla oma rastireitti suunnistus ja mahdollisesti tukireitti.

Seuran kilpailutoiminta on aktiivista: koko jäsenmäärästä noin kolmasosa kilpailee.
Eri ikäisille suunnistajille löytyy omat valmennusryhmät, sekä aivan huipuille löytyy oma tehoryhmä.
Suuri osa ei-kilpailevista jäsenistä on mukana talkootoiminnassa ja kilpailujen järjestelyissä. Myös kilpailujen järjestämistoiminta on ollut aktiivista, seura järjesti vuonna 2001 Nuorten jukolan ja syksyllä 2005 järjestettiin ryhmä 1:n SM-normaalimatka.

Vaatetuksessa Retki-Veikot luottavat Nonamen tuotteisiin

Noname