
Kilpavalmennusryhmä

Kilpavalmennusryhmä H/D18-21
Kilpavalmennusryhmän toiminnan tavoitteena on tukea kulttuuria, jossa mahdollisimman monella ryhmän urheilijalla on tavoitteena menestyminen kansallisella ja pidemmällä aikavälillä myös kansainvälisellä tasolla. Tavoitteena on myös tarjota urheilijoille kehittymisen mahdollistava ja kannustava toimintaympäristö
JRV:n kilparyhmä on suunnattu H/D18-21 sarjojen suunnistajille, jotka kilpailevat ja harjoittelevat aktiivisesti. Urheilijoille tehdään henkilökohtaiset urheilijasopimukset. Ryhmä muodostaa seuran edustusryhmän.
Kilpavalmennusryhmän toimintaa johtaa päävalmentaja + apuvalmentajat. Heidän tehtävänsä on rakentaa urheilijoille kehittymisen mahdollistavaa fyysistä ja henkistä toimintaympäristöä. Valmennustoiminta sisältää:
-
riittävän monipuolinen harjoitus-, leiri- ja kilpailutarjonta
-
seurayhteistyö leireille/harjoituksiin ja kilpailuvastusta antava harjoitteluyhteisö
-
taloudellinen tuki valmennus- ja kilpailutoimintaan
Valmentajat ohjaavat urheilijoita kohti pitkäjänteistä kehittymiseen tähtäävää harjoittelua, seurantaa kohti kokonaisvaltaista käsitystä omasta valmentautumisesta. Valmentajat koordinoivat urheilijoiden viestivalmistautumista.
Leirit 2026
-
21. - 23.11. Aloitusleiri, Jämsä
-
12. - 14.12. Sprinttileiri, Rauma
-
23. - 25.1 Fysiikkaleiri, Vierumäki
-
7. - 9.2. Sprinttileiri, Tampere
-
19.2. - 28.2. Etelänleiri, Portugali
-
27. - 29.3. Sprinttileiri, Helsinki
-
2. - 6.4. Kevätleiri, Latvia
-
2. - 3.5. 10mila
-
28.5. - 31.5. Jukola leiri, Kotka
-
13.6. - 14.6. Venlat ja Jukola, Kotka
-
23 - 26.7. Kesäleiri, Imatra
STAFF
Päävalmentaja:
Fricis Spektors
Apuvalmentajat:
Jani Lakanen, Marko Pitkänen, Tommi Kuronen, Teemu Ronkainen
Huoltotiimi:
Tiina Virkajärvi, Heli Peltola, Matti Ilmonen, Matias Majaharju, Antti Karjalainen
Taustatiimi:
Joonas Nurminen ja Tiina Virkajärvi
Suunta Huipulle valmennusyhteistyö
Viestinä: Suunta Huipulle valmennusyhteistyön treeneistä, testeistä ja leireistä viestitään tämän sivun ja myClubin kautta.
Testit:
Ratatestit:
Ominaisuustestit (talenttitestit):
Leiriyhteistyö: Tällä hetkellä leiriyhteistyöstä on sovittu Suunta Jyväskylän kanssa.
Lähes kaikki seuran harjoitukset ovat avoimia. Seuraan kuulumattomilta saatetaan periä erillisiä harjoitusmaksuja. Yleensä maksut ovat olleet 2 - 8€.
Yhteystiedot: Marko Pitkänen / 040 6475 131

Miesten ryhmä

_edited_edited.jpg)
Janis Hutzli
Sveitsin
alle 25 vuotiaiden maajoukkue

_edited_edited.jpg)
Aarni Ronkainen

_edited_edited.jpg)
Konsta Puranen

_edited_edited.jpg)
Samuli Peltola

_edited_edited.jpg)
Aapo Virkajärvi
Nuorten maajoukkue

_edited_edited.jpg)
Elias Ronkainen

_edited_edited.jpg)
Aapo Kuronen
Suunta huipulle
valmennusryhmä

_edited_edited.jpg)
Aleksi Ilmonen

_edited_edited.jpg)
Pyry Majaharju

_edited_edited.jpg)
Antti Anttonen

_edited_edited.jpg)
Samuli Karjalainen

_edited_edited.jpg)
Tuomo Lahtinen

_edited_edited.jpg)
Lauri Lakanen
Suunta Huipulle
valmennusryhmä

_edited_edited.jpg)
Lassi Vaismaa

_edited_edited.jpg)
Jani Lakanen
Naisten ryhmä

_edited_edited.jpg)
Hilla Pitkänen

_edited_edited.jpg)
Heta Virkajärvi

_edited_edited.jpg)
Elena Konstari

_edited_edited.jpg)
Inka Nurminen
Maajoukkue

_edited_edited.jpg)
Merja Rantanen

_edited_edited.jpg)
Elli Taini
Suunta huipulle
valmennusryhmä

_edited_edited.jpg)
Erika Ahlfors

_edited_edited.jpg)
Salla Mustikkamaa

_edited_edited.jpg)
Heidi Salonen

_edited_edited.jpg)
Henrika Vallema

_edited_edited.jpg)
Ronja Martikainen

_edited_edited.jpg)
Emilia Anttila



